Verkkokaupasta verkko pois

Kauppa 2013 -tapahtuman teema oli tulevaisuuden asiakas. Valinta osoitti että Kaupan Liitto on hereillä ja seuraa mistä tällä hetkellä puhutaan. Samalla Kaupan Liitto heitti ison haasteen omalle jäsenistölleen joka on juuri herätetty verkkokaupan potentiaalin löytämiseen laajalla koulutustarjonnalla. Nämä asiat kuitenkin seuraavat luontevasti toisiaan – verkkokauppa on viimeistään herättänyt kaupan alan yrittäjät huomaamaan asiakkaan katoavaisuuden.

Vaikeiden valintojen äärellä päädyin kuuntelemaan aamupäivällä ”Innovatiivinen kauppa” ohjelmaa. Suuret suomalaiset ja kansainväliset ohjelmistotalot pääsivät kertomaan muuttuvasta asiakkaasta. Kaikki heistä puhuivat läpinäkyvyydestä ja vuorovaikutuksesta mutta minua häiritsi se että puhujat eivät ole syöneet omaa lääkettä. Esimerkiksi Twitteristä ja sen vaikutuksesta puhutaan asiantuntevasti mutta kun katsoin eräiden puhujien henkilökohtaisia Twitter-tilejä ne olivat käytännössä hengettömiä. Aamupäivän kiinnostavinta sisältöä tarjosi IBM ja varsinkin seuraavaan kuvaan konkretisoitui iso muutos:

Kuva on mielestäni kuitenkin hiukan harhaanjohtava koska Internet on tuo kaiken läpileikkaava muutosvoima. Seuraavassa on minun versio samasta kuvasta. Oleellista on kuitenkin se että emme ole vielä nähneet asiakkaiden voiman koko vaikutusta.

Tämän kirjoituksen otsikko viittaa LÓrèalin johtaja Georges-Edouad Diasin puheenvuoroon ”Dropping the e” jossa hän konkretisoi mitä digtalisoituminen on käytännössä tarkoittanut heidän globaalissa liiketoiminnassa. Oli kiinnostava nähdä esimerkkien kautta miten digitalisoituminen ei tarkoita vain kaupan siirtymistä verkkoon vaan myös digitaalisten ratkaisujen tulemista osaksi myymälän ja asiakkaan vuorovaikutusta. Kuten hän totesi, sähköisestä kaupasta on tullut jo osa arkea ja siksi on syytä unohtaa etuliitteet.

Kauppa2013-päivä sisälsi paljon viestejä kaupan rakenteiden muutostarpeista. Olisi hienoa nähdä seuraavalla kerralla mitä niin suuret kuin pienet yritykset ovat käytännössä tehneet asiakkaidensa muuttuneiden ostopäätös- ja kulutusprosessien nimissä: missä kauppa on onnistunut ja missä epäonnistunut. Nimittäin ”tulevaisuuden asiakkaat” ovat jo täällä eikä enää kannata odottaa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s