Ihana mainonta

Ei varmaankaan tullut enää yllätyksenä kenellekään että Twitter panostaa yhä enemmän palvelun kaupallistamiseen. Myyntijohtoon palkattiin juuri lisää kokemusta ja näkemystä. Pienistä kokeiluista siirrytään kohti konseptoituja tuotteita, joita on helpompi myydä mediatoimistoille ja mainostajille.

Tämä kaupallistaminen tietysti harmittaa neitseelliseen palveluun tottuneita käyttäjiä. ”Nyt se on pilalla”, mietin itsekin koska palvelun voima on ollut juuri se että se on alunperin rakentunut yksilöiden ja heidän välisen vuorovaikutuksen varaan. Twitter ei ole enää perinteisessä mielessä media, välittäjä. Mutta kuten kaikki muutkin sosiaalisen median palvelut, myös Twitter tarvitsee rahaa jatkaakseen kehitystyötä.

Ja samanlaisen prosessin kautta painetun ja sähköisen median nykyinen muoto on syntynyt. Gutenberg tai television kehittäjät eivät todellakaan miettineet aikanaan nykyisen kaltaisia mainoksia. Aikajänne on vain nopeutunut merkittävästi. Olisiko painettu tai sähköinen media saavuttanut nykyisen kaltaista roolia arjessamme ilman kehitystä ainakin osittain rahoittanutta mainontaa?

Sosiaalisen median palveluiden kyky tasapainoilla mainonnan ja muiden kaupallisten ratkaisujen määrän sekä käyttäjien välisen aidon vuoropuhelun välillä on kriittistä menestyksen kanssa. Toivon että palvelut löytävät muitakin keinoja kuin perinteisiä printti- ja tv-mainonnasta kopioituja malleja. Liian ahneet palvelut korvataan nopeasti uusilla vaihtoehtoisilla palveluilla. Jokainen on jo nyt huomannut että Facebook on täyttymässä yritysten viesteistä ja meidän käyttäjien väliset viestit ovat jäämässä jalkoihin.

Toivotan mainonnan tervetulleeksi Twitteriin mutta jos siitä tulee liian häiritsevää, olen valmis jatkamaan matkaa nopeastikin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s