Mainetutkimuksen banaanikärpäset

Löysin sattumalta työkaverin pöydältä vuoden 2002 Bisnes.fi-lehden (!). Jo kuopatun lehden kannessa kirjoitettiin kuinka ”Nethawk loistaa, Jippii romahti, SSH Communications rapautuu”. Kyseinen numero sisälsi siis teknologiayritysten mainetutkimuksen tulokset vuodelta 2002.

Teknologiayritysten mainetutkimus bisnes.fi 2002

Yksittäisiä tuloksia kiinnostavampaa on kokonaiskuva, jonka tutkimus antaa. Teknologiayritykset toimivat tavallaan mainetutkimuksen ”banaanikärpäsinä” koska niiden liiketoiminta muuttuu nopeasti ja eri tekijöiden vaikutuksia voidaan nähdä nopeammin kuin perinteisemmissä teollisuuksissa.

Karkeasti listalla olevat yritykset voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Ensinnäkin niihin jotka ovat keskittyneet kapeaan teknologiakehitykseen. Näistä yrityksistä moni onkin jo kadonnut mainekartalta yrityskaupan tai teknologiamurroksen tasaantumisen kautta. Maineen merkitys on kai ollut erityisen tärkeä rekrytoinnin näkökulmasta.

Toiseksi, listalta löytyy niitä yrityksiä, joiden liiketoiminnassa asiakkuusajattelulla on ollut merkittävä rooli. Ja nämä ovat tyypillisesti asiantuntijayrityksiä. Osaaminen on muuttunut teknologian muutoksen myötä mutta asiakaslähtöisyys on pitänyt nämä yritykset kiinni ajassa ja menestyksessä. Ja asiantuntijayritykselle, kuten Digialle, maine on tietysti tärkeä.

Kolmantena ryhmänä ovat yritykset, joilla on ollut kantavana voimana oikea visio ja strategia. Ja tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi F-Secure, Vacon ja Basware.

Mutta kun katsomme nyt tätä listaa, mikä on ollut maineen rooli näiden yritysten menestyksessä tai epäonnistumisessa? Hyvä tai huono maine ei ole kai ratkaissut yhdenkään listalla olevan yrityksen kohtaloa. Mielestäni ratkaiseva tekijä on kuitenkin lähes aina ollut omistajien ja johdon strategiset valinnat. Yrityksen johdon tulisi miettiä tarkkaan mille pohjalle ja missä vaiheessa maineen rakentamiseen panostetaan koska valitulta tieltä ei ole paluuta. Sosiaalisen median tarjoamat mahdollisuudet eivät muuta tätä lähtökohtaa yhtään. Sosiaalinen media vain voimistaa nousuja ja laskuja.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s